Populäärimusiikkia Vittulajänkälältä

Populärmusik från Vittula
Mikael Niemi, 2000
Suomentanut Outi Menna
Like poskari, 7. painos, 2003

Esipuhe


s. 11
Olen kussut itseni irti.

Viides luku


- epäröivistä talvisotureista, tappeluketjuista ja hiihtomän tampamisen taidosta, s. 58
He polttivat taukoamatta ja jättivät peräänsä imelänmakean sekoituksen tuhkakupin ja hajuveden tuoksua, jonka yhä edelleen yhdistän seksikyyteen.

Viidestoista luku


- jossa kielenkannat kirpoavat lauantaisaunan jälkeen ja jossa selviää, mitä kaikkien nuorten miesten pitäisi tietää, s. 197
Oli kuin koko Tornionlaakso olisi muuttunut minun silmieni edessä. Seutu täyttyi näkymättömistä ongensiimoista, jotka levittäytyivät ristiin rästiin ihmisestä toiseen. Ne muodostivat lujan ja valtavan vihan, himon, pelkojen ja muistojen hämähäkinseitin.

Kaksikymmenes luku


- syntymäpäiväjuhlista, joissa esitetään torniolaakslaisten laulu ja jonne saapuu metsästysseurue, sekä siitä, kuinka neljä nuorukaista suuntaa katseensa tähtiin, s.245
Kaikki oli teennäistä ja jäykkää niin kuin juhlapäivinä kuului ollakin.

Novellit ToC
Marc Girod
Last modified: Sat Feb 14 08:56:29 EET 2004